Bussikierrokset

Tarjolla on kolme eriteemaista opastettua kiertoajelua.

Ryhmän toiveiden mukaan voidaan myös räätälöidä yksilöllisiä reittejä.

Kierrosten kesto 1-2 tuntia riippuen mahdollisista pysähdyksistä reitin varrella.


Nuijasodasta nykypäivään 

Kuulet tarinoita Ilmajoen historiasta, Nuijasodasta ja sen legendaarisesta päälliköstä, Jaakko Ilkasta.

Matkan varrella on Kapalankankaan muistomerkki, joka on pystytetty Nuijasodan viimeisen, traagisen taistelun muistoksi.

Anoran tehdas ( meille paikallisille edelleen Koskenkorvan viinatehdas) on matkan varrella, samoin Koskenkorvan Museo ja Könnimuseo, joissa voidaan pysähtyä.

Myös muita vierailukohteita on tämän reitin varrella. Käynnit sovittava etukäteen.


Lakeuden laidalle ja Könnien kotikonnuille

Tämän reitin varrella sijaitsee Herkoolin kartano, jonka monivaiheisista, traagisistakin vaiheista kerromme.

Käymme myös Alajoen, yli tuhansien hehtaarien kokoisen, pääosin  ihmisvoimin raivatun viljelylakeuden reunamilla. 

Matka suuntautuu kohti Könnin kellomestarien " teknologiakylää", jossa sijaitsee yhä edelleen mm. Ala-Könnin päärakennus.

Könnit olivat aikansa pelle pelottomia ja heidän käsistään syntyi monia äärettömän taidokkaita kelloja ja muita tykötarpeita.

Keskelle laajaa lakeutta - siälä ei silimä pökkää

Matkaamme halki tuhansien hehtaarien kokoisen Alajoen viljelylakeuden.

Kerromme Alajoen lakeuksien synnystä ja elämän menosta siellä menneinä aikoina kuin myös nykypäivinä.

Lakeuden reunamilla on sijainnut 1900-luvun alkupuolella varavankila ja sen jälkeen naisten työsiirtola, joiden toiminnasta kerromme. 

Paluumatka halki Pirilän kylän, jossa sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittävä, suojelukohteena oleva, viiden vierekkäisen pohjalaistalon rykelmä.